Sama kaava on toistunut niin kauan, kun kansallismielisiä kulkueita on järjestetty 6.12. Helsingissä. Niin sanotun valtamedian uutisoinnissa ei sinänsä ole kovin paljon virheellistä sisältöä, mutta se pyrkii ilmeisen tahallisesti luomaan mielikuvan lukijoille vaarallisen äärioikeiston ja natseja vastustavan harmittoman suvaitsevaiston yhteenotoista.
Näin myös tänä vuonna. Yle aloittaa otsikoinnilla ”Silminnäkijä STT:lle: Naamioitunut joukkio työnsi ulkomaalaisen naisen katuun Töölöntorilla, poliisi ei puuttunut”, ja jatkaa ”Vastamielenosoituksen järjestäjät arvioivat onnistuneensa”.
Iltalehti: ”Äärioikeisto marssi Helsingin keskustassa – Turistit hämmennyksissä, soihdut roihusivat”. Iltalehti nimeää Sinimustan Liikkeen järjestämän kulkueen ”Uusnatsien Suomi Herää -kulkueeksi”, jossa Ylen mukaan on satoja naamioituneita osallistujia.
Helsingin Sanomien kuvatekstin mukaan Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa oli hyväntuulisia tanssijoita. Sama mustaihoinen nainen huusi megafoniin ”Poliisi on natsi, häpeä teitä!” Tämä näytettiin eilen Ylen uutisissa, mutta ei löydy sieltä enää.
Kuka teki ja mitä?
Vuosittain niin 612-soihtukulkue kuin Suomi Herää-kulkuekin on esiintynyt rauhallisesti, ryhdikkäästi ja asiallisesti. Kulkueista on tehty ajoissa asianmukaiset ilmoitukset ja neuvoteltu poliisin kanssa tarvittaessa. Järjestäjät ovat kehottaneet osallistujia olemaan provosoitumatta ns. vastamielenosoittajien pyrkimyksistä huolimatta. Tätä kehotusta on myös noudatettu, eikä kulkueisiin osallistujat ole häiriköineet tai aiheuttaneet vahinkoa ulkopuolisille, poliisille tai vastapuolelle.
Sen sijaan tänäkin vuonna Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen ansiolistaan kertyy perinteen mukaan useita noloja tilanteita.
Äärivasemmistolaiset heittelivät poliiseja kananmunilla, juomatölkeillä ja tiiliskivellä, sekä ampuivat hätäraketin ja savupommeja. Soihtukulkuetta kohti avattiin jauhesammutin.
Ns. vastamielenosoittajat estivät hälytystehtävässä olevan ambulanssin liikkumisen. Paikalliset ravintoloitsijat ovat valittaneet, että mielenosoittajat estivät asiakkaiden pääsyn ravintoloihin ja niistä pois.
Kaikki kiinniotetut kuuluvat äärivasemmistoon. Yksi heistä häiriköi Suomi Herää -kulkuetta, yksi kiinniotettiin kun ”vastamielenosoituksen” osallistujat tappelivat keskenään ja kaksi kiinniotettiin häiritsemästä soihtukulkuetta.
Poliisi kertoo, että Helsinki ilman natseja -tapahtuman järjestäjä ei ole ilmoittautunut poliisille eikä kokoontumislain mukaista ilmoitusta ole tehty. Poliisin mukaan tällainen tapahtuma ei nauti kokoontumislain tuomaa suojaa.
Iltalehti uutisoi ennen itsenäisyyspäivää pääministeri Petteri Orpon haastattelusta: ”Äärioikeistolaiset ja avoimen rasistiset ryhmät ovat mainostaneet 612-kulkuetta jäsenilleen. Kulkueeseen siis todennäköisesti liittyy mukaan myös äärioikeistolaisia osallistujia, pääministeri Petteri Orpo (kok) kommentoi viime vuonna. Tästä syystä Töölöntorille on kokoontunut aiempina vuosina myös Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitus.” Näin Iltalehti kommenttinsa mukaan ikään kuin antaa häiriköinnille motiivin.
Lisäksi medioiden uutisoinnissa toistetaan vuosittain, miten natseja vastustamassa on tuhansia ihmisiä, kun toisaalta ”äärioikeiston” kulkueet keräävät vain muutaman sata osallistujaa.
Suomen valtamedian uutisointi toistaa vuosi toisensa jälkeen samaa kaavaa. Uutiset otsikoidaan ja kuvitetaan isosti siten, että lukija saa mielikuvan vaarallisesta ja väkivaltaisesta ”äärioikeistosta”. Sisältöä tarkemmin lukiessa voikin sitten päätellä, että kaikki häiriköinti on lähtöisin äärivasemmistolaisesta mellakointiryhmästä.
Politisoituneen Suomen median toimituskunta koostuu suurelta osin ideologialtaan vihervasemmistolaisista, joten mitä muuta voi odottaakaan? Lukijoiden kannattaa tästä syystä suhtautua kriittisesti ja varautuneesti valtamedian toimittajien tuotantoon.




En ole enää viitsinyt edes lukea mitään itsenäisyyspäivän uutisointia, se on ollut ainakin +10 vuotta täysin vääristeltyä.
Vasemmisto riehuu, vasemmistolaisia pidätetään bussit täyteen, mutta media leimaa rauhassa sankarihaudoille kulkevat perheet natseiksi.
Sitä se on joka ainoa vuosi.