Afganistanin oopiumin tuotanto on laskenut 95 prosentilla talibanin noustua valtaan. Yhdistyneiden kansakuntien huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava...
Kategoria - Politiikka
Tanska aikoo tuhota karjataloutensa asettamalla alan erityisverolle ”estääkseen maailmaa lämpenemästä.” Karjankasvattajien työstä tehdään Tanskassa...
Mies ammuttiin kuoliaaksi sen jälkeen, kun hän oli ampunut varsijousella poliisia kohti Israelin suurlähetystön edustalla Belgradissa Serbiassa, kertoo Serbian...
Presidentti Joe Bidenin puhekyky oli vaikeutunut torstaina hänen väittelynsä alussa entisen presidentin Donald Trumpin kanssa, ja hänen kognitiivinen...
Viime vuosina Ruotsissa, Suomessa ja muualla länsimaissa on ollut esillä kehopositiivisia malleja mediassa sekä mainoksissa. Tavalliset hoikat mallit jäivät...
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micaél Bydén sanoo, että Natolla tai Yhdysvalloilla ei ole syytä tuoda ydinaseita Ruotsiin, tai sen ilmatilaan. ”Siinä ei...
Etelä-Afrikan parlamentin vastavalittu jäsen vaati vastikään valkoisten miesten, naisten, lasten ja jopa heidän lemmikkieläintensä murhaamista. Tiistaina...
Israelin armeija tarvitsee kipeästi lisää joukkoja kattamaan vakavan työvoimapulan, jota Gazan sodan raskaat tappiot pahentavat. Israelin korkein oikeus päätti...
Puolan puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamysz sanoi, että maata piirittävät ”rosvojoukot”, sillä Valko-Venäjän rajanylitysyrityksiä on tänä...
15-vuotias poika, joka toukokuussa pidätettiin hänen ollessaan matkalla taksilla Israelin suurlähetystöön, on tuomittu 11 kuukauden valvottuun...
Ursula Haverbeck on tuomittu vihan lietsonnasta. Haverbeck on kansallismielisissä piireissä hyvin suosittu. Hän on jo istunut vankilassa holokaustin...
Miljardööri liikemies Elon Musk haukkui Disneyn epäonnistunutta Star Wars -ohjelmauniversumia ja sanoi, että Mikki Hiiri-talon ajama ”woke...
Teksas aloitti kanteen Pfizeriä vastaan jo viime vuonna ja useamman muun osavaltion oletetaan aloittavan omansa. Yhdysvaltojen Kansasin osavaltio on haastanut...
Instagramin algoritmi tarjoilee rutiininomaisesti seksuaalisesti latautuneita videoita, joissa on niukasti pukeutuneita seksisisällöntuottajia, niinkin...
Poliisit hajottivat kulkueen nationalistien vastamielenosoituksen muodostaman uhan takia. Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa järjestettiin ensimmäinen pride...
Yhdysvallat tulee mahdollisesti kokemaan vakavia seurauksia salliessaan laittomasti maassa olevien vieraiden valtioiden kansalaisten toimia poliiseina maassa...
Norjassa sateenkaarilippuja takavarikoidaan ja tuhotaan polttamalla, graffiteilla ja silpomalla. Frihetskampin mukaan homolobbarien vastustaminen on kasvussa...
Vladimir Putin on muuttanut ydinasedoktriiniaan. Tämä ruokkii uusia ydinpelkoja, sillä doktriinissa määritellään, milloin Venäjä käyttää ydinaseita. Tuskin...
Eräässä Rheinland-Pfalzin kylässä poliisi saapui syntymäpäiväjuhliin, joissa ihmiset lauloivat ”Ulkomaalaiset ulos” (Ausländer raus). Kun poliisi...
Britanniassa Lounais-Englannissa on otettu kaksi ympäristöaktiivia kiinni sen jälkeen, kun he olivat töhrineet Stonehengen muinaismonumenttia. Asiasta kertoo...