Ryhmä valkoisia on perustanut Arkansasiin siirtokunnan, johon hyväksytään vain valkoisia kristittyjä. Ravendenin lähellä Arkansasissa sijaitseva 160...
Kategoria - Muu maailma
Skandaalista tunnettu presidentin poika Hunter Biden hyökkää voimakkaasti Donald Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa – ja valkoisia äänestäjiä – vastaan...
”Yhdysvaltain eliittiyliopistot ovat myötävaikuttaneet antisemitismin normalisoitumiseen.” Anti Defamation League (ADL) -järjestön uusi merkittävä...
Paini vahvistaa gambialaisia, jotta he kykenevät kohtaamaan ilmastokriisin seuraukset. Euroopan unioni on myöntänyt miltei puoli miljoonaa euroa...
Gazan ainoa katolinen kirkko, Pyhän Perheen seurakunnan kirkko, joutui torstaiaamuna iskun kohteeksi, jossa kuoli kolme ihmistä ja useita loukkaantui, mukaan...
Israelin ilmavoimat toteuttivat keskiviikkona laajamittaisen ilmaiskujen sarjan Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen. Iskut kohdistuivat Syyrian armeijan...
Useat ihmiset ovat ajautuneet vakaviin psykoottisiin tiloihin sen jälkeen, kun he ovat tulleet pakkomielteisiksi ChatGPT:n kaltaisten tekoäly-chatbottien...
Yhdysvaltain kehitysapuvirasto (USAID) on nyt virallisesti suljettu. Virasto on siirtynyt kokonaan ulkoministeriön alaisuuteen, ja yli 80 prosenttia sen...
Israel suunnittelee miljoonien Gazan palestiinalaisten siirtämistä väkisin uuteen keskitysleiriin Gazan eteläosaan. Puolustusministeri Israel Katz ilmoitti...
”Yhdysvaltojen on lähetettävä lisää aseita Ukrainan sotaan”. Näin ilmoitti Donald Trump, kun hän otti vastaan Benjamin Netanjahun esityksen Nobelin...
Musta ampui isää kohti mutta osuikin pikkutyttöä jalkaan. Luoti lävisti 5-vuotiaan valkoisen tytön jalan ”tieraivaritapauksessa” Yhdysvaltojen...
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian on määrännyt, että maan yhteistyö Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) kanssa lopetetaan, kertoo iranilainen...
Neljä lehden työntekijää on pidätetty sen jälkeen, kun Erdogan syytti julkaisua jumalanpilkasta. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on tuominnut...
”Se saa meidät alistumaan vähemmistöjen hallintaan ja hajottaa yhteiskunnan luonnolliset siteet”, sanoo Javier Milein ”oikea käsi”. Agustín Laje...
Etelä-Afrikan äärivasemmistolainen oppositiohahmo Julius Malema ei ole saanut Britannian hallitukselta maahantuloviisumia jo toistamiseen. Kieltopäätöksessä on...
Liittoutuneet tukevat tällä viikolla pidetyssä Haagin huippukokouksessa merkittävää menojen lisäystä – mutta vain vuoteen 2035 mennessä. Espanja on jo...
Lähi-idässä mennään taas. Israel aloitti hyökkäyksen Iraniin, Iran vastasi, ja jostain syystä toisella puolella maailmaa sijaitseva Yhdysvallat ottaa myös osaa...
Itsemurhapommittaja avasi tulen kirkossa ja räjäytti itsensä räjähdysvyöllä. Viranomaisten mukaan sunnuntaina 22. kesäkuuta Damaskoksen kirkossa täyteen...
Väylä on yksi maailman tärkeimmistä merikauppareiteistä, ja sen kautta kulkee noin 20 prosenttia maailman öljytoimituksista. Iranin parlamentti äänesti...
Jostain syystä ”kansainväliset sopimukset” eivät estä Intiaa käyttämästä tarvittavaa voimaa laittomasti maassa olevien karkottamiseksi. Intian...