Kreikan pääministeri sanoi tiistaina, että Venäjän sota Ukrainassa on ”käännekohta” Euroopan kannalta. Hän korosti, että on vältettävä sellaista...
Kategoria - Politiikka
Ruotsissa seksuaalirikokset ovat kasvava ongelma, ja hallituksen toimet eivät ole tehonneet. Raiskauksia on pyritty torjumaan muun muassa tiedottamalla...
Turkki, Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat tiistaina Madridissa käytyjen neljän osapuolen neuvottelujen jälkeen yhteisymmärrysasiakirjan kahden Pohjoismaan Nato...
EU:n ympäristö- ja ilmastoministerit kokoontuvat 28. kesäkuuta Luxemburgiin, missä ministerit neuvottelevat EU:n ilmastopaketista eli 55-valmiuspaketista...
Kulta on eräs Venäjän tärkeimmistä vientituotteista. Noin 5% kaikesta kaivetusta kullasta tulee Venäjältä. Vuonna 2021 Venäjältä vietiin kultaa ulkomaille...
Venäjä toimittaa Valko-Venäjälle ydinkärkiä kantamaan kykeneviä ohjuksia lähikuukausina, presidentti Vladimir Putin sanoi lauantaina tavatessaan Valko-Venäjän...
Euroopan komissio on keskiviikkona julkaissut esityksensä luonnon ennallistamista koskevaksi EU-asetukseksi. Kuten MTK kevättalvella varoitti, esityksellä...
Euroopan komission lakiluonnoksessa esitetty ennallistamistavoite on mittakaavaltaan valtava. Metsäteollisuus ry pitää asetuksen kustannusvaikutuksia ja...
Liettua määräsi lauantaina alueensa kautta kulkevat EU:n pakotteiden alaiset venäläiset tuontitavarat kauttakulkukieltoon ja päätti näin sulkea yhteydet...
Venäjän ja Ukrainan välinen sota on jatkunut jo neljä kuukautta, ja sotaa käydään myös kulttuuririntamalla. Ukrainan parlamentti on hyväksynyt kaksi lakia...
Äänestäjät riistivät Ranskan presidentiltä ehdottoman enemmistön kansalliskokouksessa, mikä oli ensimmäinen kerta vuosikymmeniin. Ranskan presidentin Emmanuel...
EU-parlamentti hyväksyi 9.6. päätöslauselman, jossa se pyytää Eurooppa-neuvostoa aloittamaan EU:n perussopimusten muutosprosessin. – Valtionjohtajia...
Islamilainen saarnaaja Basem Mahmoud, joka tunnetaan myös nimellä Abu Hamza, on saanut syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Al-Sahaba-moskeijan imaami...
Saudiarabialainen toimittaja ja toisinajattelija Jamal Khashoggi meni 2018 Saudi-Arabian suurlähetystöön Istanbulissa noutaakseen asiakirjoja avioliittoaan...
Eurooppa on edelleen maailmanlaajuisen apinarokkoepidemian ”keskipiste”, kertoi Maailman terveysjärjestön Euroopan aluetoimisto keskiviikkona...
Ranskan ennusteet parlamenttivaalien 1. kierrokselta: Macronin keskustalaiset säilyttävät enemmistön
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin keskustalaisliittouman odotetaan säilyttävän enemmistönsä parlamentissa sunnuntain ensimmäisen äänestyskierroksen...
Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi, että tämän kuun parlamenttivaalien on ehdottomasti saatava ”vahva ja selkeä” enemmistö, jotta hänen...
Kiina hyökkäsi perjantaina poliittisesti motivoitua teoriaa vastaan, jonka mukaan koronaviruspandemia olisi saattanut saada alkunsa vuodosta kiinalaisesta...
Pitkään jatkuneitten keskustelujen jälkeen emämaa Tanska on saanut hyväksynnän rakentaa tutka-asema Färsaarille. Pohjoisella Atlantilla sijaitseva...
Noin 100 000 laitonta siirtolaista, jotka on tarkoitus karkottaa Saksasta, saatetaan pian armahtaa maan avoimien rajojen hallinnon laatimien suunnitelmien...

