Itävallan kotimaan tiedusteluraportin mukaan äärivasemmiston rikosten määrä on kasvanut 120 prosenttia, ja samalla islamistien ja äärioikeiston...
Tagi - poliittinen väkivalta
Veronmaksajien kustantama Yle suojelee jälleen kerran väkivallasta haaveilevaa äärivasemmistoa sensuurin keinoin. Kyse ei ole mistään kevyestä...
Katso video raukkamaisesta pahoinpitelystä, jonka tekijöiden tukitilaisuudessa Li Andersson esiintyi
Olemme Kansalaisessa uutisoineet Li Anderssonin tekopyhästä asennoitumisesta poliittisesti motivoituneeseen rikollisuuteen hänen osallistuttua vasaroilla...
Näimme itsenäisyyspäivänä jälleen äärivasemmiston järjestämän laittomuusspektaakkelin, kun se pyrki häiriköimään hyvin käyttäytyvien nationalistien...
Elämme yhteiskunnassa ja on nykyinen vuosi. Maassamme on perustuslain turvaama sananvapaus mutta myös sananvastuu. Ennakkosensuuri on laitonta mutta käytäntö...
Uutisoimme Kansalaisessa eilen maanantaina entisen opetusministerimme osallistumisesta Budapestin vasarajenginä tunnetun äärivasemmistoterroriryhmän...
Isänpäivän ja maanantain välisenä yönä Hyvinkäällä tehtiin tuhopolttoisku kansallismielisten aktiivien pyörittämään Kulttuurikeskus Otsolaan. Vain noin neljä...
Ryhmä ottaa avoimesti kantaa massamaahanmuuttoon ja ulkomaalaisväestön eurooppalaisiin naisiin kohdistamaan väkivaltaan. Sveitsissä Bernin kaupungissa joukko...
Göteborgissa asuva 35-vuotias nainen on tuomittu kolmen kuukauden vankeuteen sotarikoksista. Nainen matkusti Irakin ja Syyrian alueelle perustettuun...