Saksan monikulttuurisin kaupunki on myös maan vaarallisin kaupunki. Bremenin kaupungilla on korkeimmat rikostilastot kaikista kaupungeista Saksassa...
Tagi - Turvallisuus
Samalla media kuitenkin keskittyy kirjoittelemaan pelottelu-uutisia ”äärioikeiston uhasta”. Valtamedian ja poliittisen vasemmiston...
Kansallisen rintaman kiistaton johtaja Marine Le Pen vaatii tiukempia toimia kirkkohyökkäysten huolestuttavan lisääntymisen vuoksi. Torstai-iltapäivällä syttyi...
Kahden maahanmuuttajan kerrotaan hyökänneen newyorkilaisen kimppuun ja jättäneen hänet vuotamaan verta Milanossa Italiassa sen jälkeen, kun he olivat...
”Yhdysvaltain eliittiyliopistot ovat myötävaikuttaneet antisemitismin normalisoitumiseen.” Anti Defamation League (ADL) -järjestön uusi merkittävä...
Kiristyvän maailmantilanteenkaan keskellä Italian valtion tai sen kansalaisten motivaatio panostaa yhteiseen turvallisuuteen ei ole piristynyt. Juuri teetetyn...
Aiemmin ”maahanmuuttajataustaiset ranskalaismiehet” aiheuttivat jatkuvasti ongelmia Ranskan liepeillä sijaitsevassa sveitsiläisuimalassa. Sen...
Kun valtiot luopuvat rikollisuuden torjunnasta ja rajojen valvonnasta, kansalaiset taistelevat yhä useammin ottaakseen valvonnan takaisin. Mitä tapahtuu, kun...
Tässä ”uudessa Saksassa” päiväkotien työntekijöillä on varoituspillit. Lapset on koulutettu juoksemaan sisälle, jos naapurissa sijaitsevasta...
Ranskan sotilasmenot kaksinkertaistuvat nimellisesti vuosikymmenen aikana vuodesta 2017 vuoteen 2027 presidentti Emmanuel Macronin uuden rahoitustuen ansiosta...
Nainen taisteli hengestään, mutta ei pystynyt vastustamaan murhaajaansa, venezuelalaista laitonta siirtolaista. Toruńin syyttäjänvirasto ilmoitti viime...
Olipa kyse sitten ”helteisestä säästä” tai ”ranskalaisten perunoiden hintojen noususta”, saksalaisissa uima-altaissa tapahtuvalle...
Lähi-idässä mennään taas. Israel aloitti hyökkäyksen Iraniin, Iran vastasi, ja jostain syystä toisella puolella maailmaa sijaitseva Yhdysvallat ottaa myös osaa...
Iranin valtion televisioyhtiö IRIB:n toimitilat Teheranissa joutuivat maanantaina Israelin ilmavoimien hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys tallentui videolle –...
Nigeria on maailman vaarallisin maa olla kristitty johtuen muslimien heihin kohdistamista väkivaltaisuuksista. Nigerialainen piispa sai uhkauksia ja hänen...
Ryhmä hollantilaisia perusti viime viikolla improvisoidun rajatarkastuspisteen Saksan vastaiselle rajalle vastalauseena heidän mukaansa hallitsemattomalle...
Psykiatri oli ennestään arvioinut jo karkotettavaksi määrätyn algerialaisen ”vajaaälyiseksi ja erittäin vaaralliseksi.” Toukokuussa Ranskan...
Koulun entisen oppilaan kerrotaan avanneen tulen BORG Dreierschützengassessa ennen kuin hän riisti oman henkensä. Itävalta on surun vallassa, kun maan...
Edes välitön anteeksipyyntö ei parantanut herkän transun järkytystä. Tiktokkaajana toimiva naista esittävä mies, Lilly Contino, kertoi videollaan, että ei enää...
Noin kolmekymmentä epäiltyä telemastojen sabotaasia on tapahtunut E22-tien varrella Ruotsin itärannikolla. Poliisi epäilee, että hyökkäykset ovat saman tekijän...