Yle on julkaissut neliosaisen dokumenttisarjan nimeltä Suomineidot. Sen ensimmäinen jakso näytetään tänään Yle TV2-kanavalla kello 21:55, mutta kaikki neljä...
Julkaisija - Toimitus
Kansalainen julkaisee Sinimustan Liikkeen tiedotteen. Tiedote 18.03.2022 Julkaisuvapaa Sinimusta Liike oli järjestämässä Helsingin piirin voimin lukupiiriä...
Vaikka olin jo pikkupoikana verrattain liikunnallinen, en syystä toisesta innostunut joukkuelajeista erityisesti. Muistan kun muutaman kaverin vanhemmat...
Helsingin keskustassa pidetään kolme erillistä mielenilmausta lauantaina 19. maaliskuuta 2022. Kaikkiin mielenosoituksiin kuuluu kulkue. Mielenosoitukset...
Turkulaisen isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyhtiön toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä sakkorangaistukseen, kun tämä oli purkanut teknisen isännöitsijän...
Perussuomalaiset huomautti tänään eduskunnan kyselytunnilla, että Venäjän kohdistaman hybridivaikuttamisen uhka on Suomessa kasvanut. Hybridivaikuttaminen voi...
Nuorista ja alaikäisistä koostuvat väkivaltaiset katujengit aiheuttavat ongelmia suurissa kaupungeissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila vaatii...
Maahanmuuttovirasto perustaa vastaanottokeskukset Espooseen ja Seinäjoelle. Sen lisäksi Maahanmuuttovirasto avaa yksityismajoituksessa oleville uudet...
Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat herättäneet kysymyksiä myös muihin maihin mahdollisesti kohdistuvasta uhasta. Etenkin hybridivaikuttaminen ja...
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purran vastauspuheenvuoro valtioneuvoston selontekoon sisäisestä turvallisuudesta, palautekeskustelu täysistunnossa 16...
Kristillisdemokraatit esittävät tänään julkistamassaan laajassa kriisipaketissa kymmeniä toimia maatalouden elinvoiman, ruokaturvan ja energiahuoltovarmuuden...
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaatii, että Ukrainan sodan vuoksi valtio nollaa niin sanotun pakolaiskiintiön, jonka kautta Suomeen saapuisi...
Lounais-Suomen poliisi esittää vangittavaksi noin kolmekymppistä miestä Turussa viikonloppuna tapahtuneesta murhan yrityksestä. Murhan yrityksen kohteena oli...
Helsingissä järjestetään lauantaina 19.3. kaksi tapahtumaa, joista toinen on mielenosoitus ja toinen kirjallisuuspiiri. Koronarajoituksia ja -rokotuksia...
Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti maanantaina, että sote-ministeriryhmä on siunannut 64 miljoonan euron leikkauksen Kela-korvauksiin. Tämä tarkoittaa...
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen pysyvä komitea tuomitsee jyrkin sanoin Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Kokouksessa puhuneet Suomen edustajat Vilhelm...
Kaakkois-Suomen poliisi on selvittänyt joulukuussa 2021 Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ja Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella liikkuneen ulkomaisen...
Kansalaisen sunnuntaiekstran esittelyssä on tänään Kansallismielisten liittouma. Puheenjohtaja Terhi Kiemunki kertoo yhdistyksen historiasta ja miten se...
10.3.2022 oli Helsingin Sanomissa koko sivun ilmoitus ”Pohjoismaiset sanomalehdet alkavat yhdessä julkaista artikkeleitaan venäjäksi”. Kyseiset...
Toimittajana Miro Sarola: Kansalaisen lukijat saivat lähettää yleisökysymyksiä turvallisuuspolitiikan asiantuntijalle Marko Meretvuolle. Hän valmistui viime...